Yksi historian pisimmistä kausistaihmisen ajattelu - keskiajan filosofia. Patristismi ja skolastiikka ovat eräitä sen tärkeimmistä vaiheista. Ensimmäinen näistä kahdesta termistä viittaa "kirkon isien" teoksiin: apostolien varhaisilta seuraajilta 7. ja 8. vuosisadan ajattelijoihin. Katsokaamme toista filosofista ilmiötä.
Skolastismin käsite on lainattu kreikan kielestäkieli. Itse asiassa se aluksi viittasi kouluun. Tarkemmin sanottuna tämä termi viittaa lähinnä oppilaitoksiin, jotka ovat avoimia rahaa kirkon budjettiin. Opettajia, jotka työskentelivät niissä, kutsuttiin koululaisille. Koulutus näinä päivinä perustui vain toimitettavan materiaalin krakkaamiseen, ja sitä tukivat lasten rankaiseminen kouluissa. Lisäksi se oli monella tavalla uskonnollinen. Siksi oppilaitokset avattiin kirkoissa. Johdettu kreikan sana "koulu" jonkin ajan kuluttua alkoi soittaa koko järjestelmään. Skolastiikka on monimutkainen ilmiö, joka vuosisatojen ajan luonnehti katolisen roomalaiskirjeen henkistä elämää. Tämä aikakausi on edelleen jaettu viiteen pääjaksoon. Ensimmäinen niistä ei ole vieläkään skolastismin sanan tietyssä merkityksessä, vaan ainoastaan sen alkuvaiheessa. Hänen luonteensa oli sellaisten katolisten ajattelijoiden toiminta, jotka vaikuttivat henkisen intressin herättämiseen siitä, mitä tapahtuu
elämään. Tämän tuloksena on paljon kouluja, laitoksia ja siten opiskelijoita. Toisella jaksolla monet historian tutkijat kutsuvat "kultakautta skolastismin aikakaudella". Se alkoi 1300-luvulla. Sen merkitsi useiden erinomaisten ajattelijoiden, kuten Thomas Aquinasin, Albertus Magnuksen ja Bonaventuran, toiminnot. Sitten tuli jyrkkä lasku, jolloin katolisen kirkon ajattelijoiden älyllinen toiminta hävisi. Renessanssin kynnyksellä tuli neljäs vaihe. Erinomaiset ajattelijat tuolloin olivat: Francis Silvestre, Luis Molina, Domingo Banes ja muut. Descartesin ja hänen seuraajiensa ideoiden leviämisen myötä tämä virta alkoi hiipua. Uusi sysäys kehitykseen sai 1800-luvun puolivälissä. Sittemmin viidennen skolastiikan kausi on alkanut. Se kestää tähän päivään.
Scholasticismi on filosofinen suunta,joka perustettiin kirkollisen oppi- muksen oikeuttamiseksi. Monia katolilaisia dogmeja ei juuri tunneta. Siksi skolastisuus on filosofinen suuntaus, joka usein käytti keinotekoisia, muodollisia argumentteja perustellakseen katolisen kirkon postulataatiota. Joskus tällaiset argumentit olivat itse asiassa "imetty sormesta". Yleensä aineisto, jolla katolisen ajattelun päälliköt toimivat, oli kaukana todellisesta elämästä. Esimerkkinä voidaan mainita Boethiuksen "aineen hyvyydestä heidän olemassaolonsa perusteella". Siksi monien ihmisten nykyisessä näkemyksessä skolastiikka on keinotekoinen taidetta, jota ei voida soveltaa missä tahansa todellisessa elämässä. Sen pääaihe on uskonnon ja teologian kysymykset.
Filosofian skolastiikka on järjitysjärjestelmä,ei perustu yksittäisten opinnäytetöiden analyysiin, kuten esim. muinaisten ajattelijoiden hyväksyneet, vaan analysoimalla kielellisiä keinoja, joilla tiettyjä postulaatteja muotoillaan. Tämä selittää osittain toiminnon keinotekoisilla termeillä, itse opetuksen epätarkkuudella ja kuivumisella.
